Julkisia tiloja enemmän tarjolle ja kohtuu hintaan

Kuntien julkisten tilojen matala käyttökapasiteetti on vihdoin nostettu esiin asiana, jossa kunnat voivat petrata palvelutasoaan paljonkin. Kirjoitin tästä myös sanomalehti Karjalaisessa 30.3. (ks. sivun loppu). Useimmin esiin nostetaan koulujen liikuntasalit, jotka ammottavat koulupäivän jälkeen tyhjillään. Todellisuudessa, ainakin Joensuun kaupunki sivuillaan kertoo, että käyttöaste on korkea keskusta-alueella. Tämä tosin tarkoittanee, että muualla kapasiteettia sitten riittääkin. Liikuntatilojen lisäksi on taide musiikki ja muu kulttuuriväki sekä muut järjestöt joilla on omat tilantarpeensa. Yleisimmät kaksi korviini kuulunutta ongelmaa ovat korkeat hinnat ja toimivien tarjontakanavien puute.

Aloitetaan liikuntatiloista.

Ensimmäiseen ongelmaan, eli korkeaan hintaan, ongelma näyttää hinnastoa selaillessa kohdistuvan lähinnä aikuisväestön hintoihin. Alaikäisille ja kunnassa rekisterissä oleville yhdistyksille ja seuroille hinnasto näyttää kohtalaiselta. Kuitenkin yksityisenä henkilönä tilan varaaminen pienelle porukalle saattaa käydä kalliiksi, vaikka tila olisi muuten käyttämättä. Ajatusmalli rahaa tuottavasta palvelusta pitäisi tässä kohtaa vaihtaa hyvän, terveyttä edistävän palvelemistahdon suuntaan. Tyhjänä tila maksaa kaikkein eniten. Suora tuoton sijaan, epäsuorasti lisätyn liikunnallisuuden voi olettaa säästävän terveyskuluissa, kun suurempi väkijoukko liikkuu. Näin siltikin, että ehkä jokunen haaverikin sattuu. Lisäksi liikunta on usein sosiaalista ja parantaa yhteisöllisyyttä ja torjuu syrjäytymistäkin.

Toinen ongelma liittyy tilojen helppoon ja kattavaan varausjärjestelmään, tai oikeastaan sen puutteeseen. Joensuussa on kaupungin nettisivuilta TIMMI järjestelmä (osoite: https://varaukset.pohjoiskarjala.net/WebTimmi/login.do;jsessionid=52C8565D2D774B523539D5B9A9889FF8#). Kyseinen tietojärjestelmä on kuitenkin erittäin kankea käyttää, eikä se toimi mobiililaitteella sitäkään vähää. Jos tahtoo tehdä varauksen nopeasti vapaana olevalle vuorolle, on etsittävä se ensin varausjärjestelmästä, ja sitten lähetettävä sähköpostia virkailijoille. Järkevää vai kenties jotain 20-vuotta-sitten-tyylistä? Lyhyt, jonkun mielestä varmaan populistinenkin vastaus on, että uusi järjestelmä vanhan tilalle, minne vakiovuoroja otetaan vastaan muutaman kerran vuoteen, ja sen jälkeen yksityishenkilöden tilavaraukset tehdään mahdollisiksi ja suora verkkoveloitus kustakin tilavarauksesta. Vaikeaa? Ei, mikäli ohjelmoijilta kysyy, muttei pidä kysyä niiltä, jotka ovat jo monta valtiollista tietojärjestelmää munanneet satojen miljoonien hintaan. Meillä on ihan omaakin koodaajakoulua Joensuussa. Ehkä he auttaisivat.

Sitten toinen osa, eli taide, musiikki ja muu kulttuuriväki sekä muut järjestöt tilantarpeineen. Näillä erona liikuntaan on se, että useimmiten tilojen pitäisi olla täysin heidän käytössään. Tämä tuo huomattavan infrastruktuurikustannuspaineen, eli vuokrat ovat sitten sen mukaiset. Etenkin keskusta-alueella. Tämä onkin vaikeampi rasti juuri silloin, jos romppeita ei voi siirrellä joustavasti jokaiselle käyttökerralle erikseen.

Ensimmäinen temppu olisi tarkastaa ne tilat, jotka täyttävät tarpeet, mutta ovat muutoin kaupungin omistamina tyhjillään. Toisena on varmistaa, että eri porukoilla on tieto toisistaan ja siten mahdollistaa tilojen yhteisvuokraus, eli tämän väen yhdistäminen ja yhteistyö. Kolmas vuokria alentava vaihtoehto on vastikkeellisuus: Jos kunta madaltaa vuokraa, niin vuokralaiset pitäisivät musiikki esityksiä ja toisivat taidetta torille nähtäville (kunhan se taas on kunnossa). Nimellinenkin tuotto on kunnalle parempi kuin tyhjillään pitäminen. Esimerkiksi mieleeni tulee raviradan grafiittiseinä jonka SM-kilpataiteilijat tekivät – Eikö olisi hienoa saada paljoa vastaavaa näkyviin torille vaihtuvin kuvin? Lisäksi, monia heistä voisi varmasti hyödyntää myös koulujen opetuksessa ja muussa päivätoiminnassa, vaikkapa musiikin ja instrumenttien opettajina, eikö?

Näillä näin tähän väliin.

Tässä vielä julkaistu 1500 merkkiin mahtuvana

Tilat käyttöön.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s